Tatuoinnin poisto / peitetatuoinnit

Säteilyturvakeskuksen määräyksestä tatuoinnin poistoja laserilla saavat suorittaa vain koulutetut lääkärit ja hoitohenkilökunta.

Suosittelemme lämpimästi Plastic Surgery Centeriä.

Heiltä tiedämme tulevan erittäin laadukkaita ja onnistuneita poistoja ja olemme myös itse henkilökohtaisesti käyneet heillä useasti asiakkaana.

Heillä voi käydä maksuttomassa konsultaatiossa!

Jos mielessä on peitetatuointi olisi hyvä ensin lähettää kuva peitettävästä tatuoinnista meille niin voimme yhdessä arvioida miten sen suhteen olisi hyvä edetä. Voi olla ettei kuvasta tarvitse poistaa kuin joitain osia tai esim vain yhtä väriä tms

Ohessa vielä pieni info jonka Plastic Surgery Center on meille antanut.

 

Plastic Surgery Center, Turku

Teemme tatuoinninpoistoja markkinoiden tehokkaimmalla ja turvallisimmalla Q_switched Terra –laserlaitteella, jolla voimme poistaa kaikkia värejä valkoista lukuun ottamatta. Musta on väreistä helpoin poistaa, siniset ja vihreät värit vaativat yleensä useamman hoitokerran mustaan verrattuna. 

Tatuoinninpoistossa lasersäde hajottaa värin pintakerroksen pienen pieniksi osiksi, jotka poistuvat elimistöstä aineenvaihdunnan mukana. Kaikki tatuoinninpoistot tekee erikoiskoulutuksen saanut lääkäri tai sairaanhoitaja. Henkilökunnallamme on tuhansien hoitojen kokemus tatuoinninpoistosta.

Täydellinen tatuoinnin poisto vaatii keskimäärin 6-12 käyntikertaa ja lopullinen käyntikertojen määrä riippuu omasta aineenvaihdunnasta, käytetyn värin määrästä, laadusta ja syvyydestä. Mikäli iho on arpeutunut jo tatuointia tehdessä, se voi hankaloittaa värin pilkkoutumista. 

Ennen jokaista tatuoinninpoistoa iholle levitetään puudutevoide, jonka annetaan vaikuttaa noin puolituntia ennen hoidon aloittamista. Puudutteen ansiosta toimenpide on kivuton. Lisäksi käytämme Cryo –kylmäpuhallinta, joka viilentää ihoa toimenpiteen aikana. Ensimmäisen hoitokerran jälkeen saat meiltä mukaasi jälkihoito-ohjeet, jotka käymme läpi ennen klinikalta lähtöäsi.

Tervetuloa Plastic Surgery Centerille tatuoinninpoistoon tai maksuttomaan konsultaatioon! Halutessasi voit hyödyntää myös sähköpostilla kuvakonsultaatiota, jonka avulla saat hinta-arvion yhdelle poistokerralle. 

Tatuoinninpoistot laserilla alkaen 150€ / hoitokerta. 

Lämpimästi tervetuloa!

Ajanvaraus:
Turun klinikka 
Yliopistonkatu 23, 2.krs
02100 Turku 
Puh.
02 250 8100

info@plasticsurgery.fi 

https://www.plasticsurgery.fi/

 

 

AJANVARAUS

Ajan varauksen voit tehdä Sammylle instan kautta (@sammytattooz) tai sähköpostin kautta info@turkutattooparlour.com

Tutaan saat yhteyden ainoastaan instagramin kautta @tutaturkutattooparlour

Varataksesi ajan tai kysyäksesi esim hintaa tai seuraavaa vapaata aikaa tarvitsemme sinulta seuraavat tiedot:

Info millainen tatuointi sinulle olisi tulossa.

Mitkä ovat tatuoinnin mitat (cm)

Onko kuva musta/harmaa vai värillinen.

Mikä on tatuoinnin tyylilaji  esim realistinen, dot work, vesiväri tms. Tyylilajista olisi hyvä laittaa myös kuva.

Piirrä ihoosi kynällä alue joka on siinä kohdassa ja sen kokoinen kuin haluat tatuointisikin olevan ja ota siitä valokuva ja liitä se mukaan viestiisi (pakollinen).

Laitahan mukaan myös muutamia mallikuvia jotta tatuoitsijasi olisi helpompi ymmärtää mitä sinulle on tulossa.

Mikäli varauksesi tarvitsee erillisen "jutustelu" käynnin studiolla, sovitaan tulostasi etukäteen valitsemasi artistin kanssa.

Minimihinta tatuoinnille on 90e

Ikäraja tatuointeihin on 18 vuotta.

Jos tatuoinnin ottaja on alaikäinen (kuitenkin vähintään 16 v.) huoltajan on oltava mukana tatuointia otettaessa tai huoltaja voi käydä luonamme ennen tatuoinnin ottopäivää allekirjoittamassa lupalapun, huom tulosta on sovittava etukäteen.

Perimme ajanvarauksen yhteydessä piirrosmaksun.
Tämä maksetaan tilille (alle 10cm kuvat/50e ja siitä suuremmat 100e)

Summa vähennetään tatuoinnin lopullisesta hinnasta. 

LUETHAN HUOLELLISESTI alla olevan asiakastiedoitteen, siinä kerromme hinnoittelusta, myöhäisen peruutuksen/ajansiirron maksusta, lääkityksistä yms tärkeistä asioista jotka sinun pitää tietää ennen ajanvaraustasi.

 

Tehdessäsi päätöksen tatuoinnin ottamisesta, otathan huomioon seuraavat asiat:

 

  • Olet vähintään 18-vuotias. Teemme tatuointeja myös 16 vuotta täyttäneille harkinnan mukaan. Alaikäisellä on oltava huoltajan suostumus. Huoltajan on käytävä erikseen sovittuna ajankohtana hyväksymässä tatuointi tai oltava mukana tatuointia ottaessa.

  • Et ole krapulassa tai alkoholin/ muiden päihteiden vaikutuksen alaisena tatuointia ottaessasi.

  • Et ole raskaana/imetä.

  • Sinulla ei ole mitään seuraavista sairauksista: keltatauti, hepatiittisairaus, verenvuototauti, AIDS, etkä ole HIV-positiivinen.

  • Sinulla ei ole henkistä, fyysistä tai lääketieteellistä estettä, joka voisi suoraan tai välillisesti vaikuttaa tatuoimiseen.

  • Olet tietoinen tatuoinnin hoito-ohjeiden laiminlyömisen aiheuttamista mahdollisista vaaroista, kuten värien haalistumisesta, värien leviämisestä, ihon arpeutumisesta, tulehduksista tai verenmyrkytyksestä.

  • Olet tietoinen, että tatuointimuste on vierasaine, joka täten saattaa aiheuttaa allergisen reaktion. Tämä on harvinaista, mutta mahdollista. Mikäli epäilet allergista reaktiota, olethan meihin yhteydessä niin neuvomme lisää.

  • Otat vastuun tatuoinnin jälkihoitoon liittyvistä asioista, sekä mahdollisista komplikaatioista ja niiden hoitoon liittyvistä kustannuksista.

  • Mikäli sinulla on lääkitys, niin varmistathan ettei lääkkeesi aiheuta ihon haurastumista, kuivata limakalvoja, aiheuta valoherkkyyttä, ohenna verta tai estä sen hyytymistä. Esim. Duact heikentää radikaalisti ihoa ja useimmiten estää tatuoinnin tekemisen.

  • Ethän käytä kortisonilääkitystä sisäisesti (tabletti) tai ulkoisesti (rasva) tatuoitavalla alueella. Se estää tatuoimisen. Taukoa lääkkeen käytön ja tatuoimisen välillä oltava useita kuukausia. Ilmoita tatuoitsijallesi ajanvarauksen yhteydessä mikäli kortisonia on ollut käytössä aluella tai sisisesti. Alue, jolla on käytetty säännöllisesti kortisonirasvaa ei välttämättä ole tatuoitavissa. 

  • Aspiriinia tai vahvaa Buranaa ei suositella ennen tatuoimista, sillä ne ohentavat verta. Parasetamolipohjaisista lääkkeistä ei tiettävästi ole haittaa.

  • Lopetathan kalanmaksaöljyn käytön viimeistään kuukautta ennen tatuointiaikaa!!!!

  • Ilmoita seuraavista iho-ongelmista: kuiva ja herkkä iho, arpikudoksen liikakasvu, atooppinen iho, psoriasis tai muu vastaava.

  • Tatuointisi laatu ja paranemisaika on suoraan riippuvainen ihosi laadusta.

  • Ihosi laatuun vaikuttavat suoraan mm. ravinto, nesteytys, lääkkeet, ikä, menneet raskaudet, tupakointi, liikuntatottumukset, vuodenaika, auringon valo, sairaudet, allergiat ja paino. Huolehdithan parhaasi mukaan siitä, että ihosi on hyvässä kunnossa ennen tatuoimista.

 

Käymme läpi jälkihoito-ohjeet tatuoinnin tekemisen yhteydessä. Kirjalliset ohjeet löytyvät myös nettisivuiltamme osiosta hoito-ohjeet.

 

Piirrosmaksu sekä myöhäisen peruutuksen/ajansiirron maksu (48h)

 

Piirrosmaksusi vähennetään lopullisesta hinnasta, kun noudatat seuraavia ehtoja:

 

  • Piirrosmaksu sisältää yhden tatuointisuunnitelman

  • Mikäli suunnitelmasi muuttuvat ja kuva on jo piirrettynä, sinun tulee maksaa toinen piirrosmaksu uutta suunnitelmaa varten. Edellistä maksua ei tässä tapauksessa enää vähennetä loppusummasta, vaan se jää korvaukseksi tehdystä työstä.

  • HUOM! Perimme myöhästymismaksun 100e (yli 10cm tatuoinnit)/ 50e (alle 10cm tatuoinnit) , jos perut tai siirrät aikasi alle 48 tuntia ennen varattua tatuointiaikaa. Uusi tatuointiaika ja tatuointiasi varten piirretty kuva ovat saatavilla vasta, kun mahdollinen myöhäinen peruutus/ajansiirtomaksu on suoritettu. 

  • Tatuointiaika on tarkoitettu tatuoimiseen, ei sen suunnitteluun. Pidä siis huoli, että olet toimittanut meille ajoissa kaikki mahdolliset kuvat ja tiedot tatuoinnin suunnittelua varten ajanvarauksen yhteydessä tai muutos infot viimeistään 7 arkipäivää ennen tatuointiaikaasi. Mahdolliset pienet muutokset suunnitelmaan on kylläkin tehtävissä ennen tatuoinnin aloittamista jotta taataan kuvan hyvä istuvuus ja se, että kuva kaikin tavoin miellyttää myös sinua.

  • Mikäli haluat pienentää tai suurentaa tatuointiasi, olethan yhteydessä tatuoijaasi hyvissä ajoin ennen sovittua aikaasi.

 

Emme lähetä tatuointisuunnitelmaa etukäteen nähtäväksi. Suunnitelma odottaa sinua studiolla, kun saavut ottamaan tatuointiasi. Mikäli tahdot vielä pieniä muutoksia tatuointiisi sen nähtyäsi artistisi auttaa sinua tässä mielellään. Tämä lopullinen kuvan "hionta" on aina kiva tehdä yhdessä nenätysten ja takaa suunnitelmalle parhaan lopputuloksen.

 

Tuotteet

Muotokuva A3-paperille

Yksi henkilö alkaen 75€. Useampi henkilö 16€/h, hinta-arvio annetaan tilauksen yhteydessä.

Muotokuva A4-paperille

Yksi henkilö alkaen 50€. Useampi henkilö 16€/h, hinta-arvio annetaan tilauksen yhteydessä.

 
 
 
 

YHTEYSTIEDOT

AVOINNA VAIN SOPIMUKSEN MUKAAN 

Ajanvarausta varten lue ajanvaraus-osio.

 

Verkahovi

Kutomonkatu 4

TURKU

Tatuointien minimihinta on 90e

Tatuoinnit hinnoitellaan kuvakohtaisesti.

Ohjeet mitä tarvitaan hinta-arvioon löytyvät kohdasta ajanvaraus.

 

Hoito-ohjeet

Hoito-ohjeet

 

 

 

  • Uusi tatuointisi suojataan kelmulla.
  • Poista kelmu aikaisintaan 2-3 tunnin kuluttua tai viimeistään ennen nukkumaanmenoa. Poistettuasi kelmun pese tatuointi lämpimällä vedellä. Käytä pesuun mietoa saippuaa helpottaaksesi siihen laitettua rasvaa irtoamaan paremmin.
  • Kuivaa tatuointi hellävaraisesti taputtelemalla.
  • Rasvaa tatuointia apteekista saatavalla vaaleansinisellä Bepanthen-voiteella ensimmäinen vuorokausi. Vaihda rasva vuorokauden jälkeen vaaleanpunaiseen Bepanthen-voiteeseen.
  • Älä enää peitä tatuointia kelmulla, suojaa se puhtaalla vaatteella. Voit myös leikata pätkän sukkahousuista suojaamaan tatuoitua aluetta.
  • Huuhtele tatuointisi 2-3 kertaa päivässä lämpöisellä vedellä ja rasvaa tatuointisi puhtain käsin aina huuhtelun jälkeen.
  • Pese tatuointi aamuin illoin miedolla saippualla. Muista rasvata se huolellisesti tämän jälkeen.
  • Rasvaa tatuointia kahden viikon ajan bepanthen voiteella ja tämän jälkeen vielä toiset 2 vkoa laadukkaalla hyvin ihoa ravitsevalla voiteella kuten Weledan  skin food tai La Roche Posay Cicaplast Baume-rasvaan

 

Vältä liian paksua kerrosta Bepanthenia, jotta iho ei tukkeudu rasvasta ja aiheuta näppylöitä/ ihottumaa. Tatuointiin voi tulla myös ei toivottuja muutoksia, joten rasvaa vain tarvittaessa ja hyvin ohuesti. Älä kuitenkaan päästä tatuointia kuivumaan.

 

Rasvauskertojen määrä riippuu monesta asiasta. Paras mittari kertojen määrälle on, että tatuointi kiiltelee hivenen rasvasta eikä kiristä ja hilseile.

 

Kahden viikon kuluttua suosittelemme vaihtamaan rasvan apteekista saatavaan La Roche Posay Cicaplast Baume-rasvaan taikka  Weledan  skin foodiin muutamien viikkojen ajaksi.

 

 

Tatuointisi paranee paikasta riippuen 2-4 viikossa.

 

Älä missään nimessä revi, liota, raavi tai muutenkaan edesauta rupien irtoamista.

 

Uiminen ja saunominen on ehdottomasti kiellettyä niin kauan, kuin tatuoinnissasi on rupea (n. 2 viikkoa).

 

Auringonottoa ja solariumia on vältettävä vähintään 4 viikkoa. Vielä tämän jälkeenkin tatuoitu iho on hyvin herkkä ja onkin suositeltavaa, että suojaat sen auringolta esim. käyttämällä aurinkorasvaa jossa on 50 suojakerroin, sekä tämän lisäksi suojaavia vaatteita. Tatuoinnin värit säilyvät kirkkaampina ja tatuointi ”terävämpänä” sitä kauemmin, mitä paremmin suojaat sen myös tulevaisuudessa auringon haalistavalta vaikutukselta.

Myytävä uniikki taide

Tällä sivulla näet työnäytteitä erilaisista taideteoksista joita teemme tatuointien lisäksi.

Kaikki teokset ovat myynnissä ja otamme vastaan myös tilauksia kuvien mallien mukaisista teoksista. Kysy rohkeasti lisää @tutatattoo & @sammytattooz tai sähköpostilla info@turkutattooparlour.com

Kaikki työt ovat yksittäiskappaleita ja itse tehtyjä.

Sammyn työt koostuvat öljy-ja akryylimaali maalauksista sekä teoksista joissa on käytetty kierrätysmateriaaleja ja kipsivaluja.

Tutan teokset painottuvat öljyvärimaalauksiin sekä taide-ja käyttökeramiikkaan.

 

 

 
 
 
 

AJANKOHTAISTA

OLEMME MUUTTANEET

Uusi osoite verkahovi, kutomonkatu Turku

 

Ajanvarausta ja tiedusteluja varten lue kohta AJANVARAUS

Perustimme Turku Tattoo Parlourin tammikuussa 2011.

Tarkoituksena oli luoda inspiroiva työympäristö mielenkiintoisissa puitteissa.

Meillä sinua palvelee helposti lähestyttävä, ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilökunta jonka tavoittena onkin, että sinulle jäisi vierailustasi laadukas tatuointi ja positiivinen muisto.

Takanamme meillä on yhteinsä yli 40vuoden kokemus alalta.

Toteutamme mielellämme mahdollisuuksien mukaan monia eri tyylilajeja kuten realismi, vesiväri, neo-traditional, black & gray, dot work, old school, peittokuvat, line work jne 

 

Turku Tattoo parlour was opened in 2011.  

We wanted to create an inspiring and unique space for ourselves and our customers. 

We offer a customer service that is second to none, our tattoos speak for themselves. 

We aim is that you will leave with some good memories and a great tattoo.

Collectively we have over 40 years experience in our field. 

Our specialities are watercolortattoos, neo-traditional, realistic black&grey and color, cover-up, dot work, line work etc

We are happy to provide you with anything else your heart may desire.

The tattoo parlour has been influenced by vintage, the obscure and unusual. We hold a small collection of curiosities that we have obtained for your amusement.

We are only open by appointment

@turkutattooparlour

@tutatattoo

@sammytattooz

info@turkutattooparlour.com 

Minimum age for a tattoo is 18. If you are 16 – 18 years old, you will need your parents to be present.

 

Galleriat > Tuta > Sammy > Ella